Päätoimittajan kuva
Toimitusjohtajan katsaus

Työllisyysrahasto tuo turvaa työelämän muutoksissa

Työllisyysrahasto aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa. Uusi rahasto hoitaa Työttömyysvakuutusrahastolle ja Koulutusrahastolle aiemmin kuuluneet lakisääteiset tehtävät.

Päätehtävämme ovat työttömyysturvan rahoitus eli työttömyysvakuutusmaksujen määrääminen ja perintä sekä työttömyyskassojen rahoituksen hoitaminen. Tuemme työelämän muutosta ja osaamisen kehittämistä myöntämällä aikuiskoulutusetuuksia. Lisäksi huolehdimme työttömyys- ja aikuiskoulutustukiajalta kertyvän työeläkkeen sekä palkkaturvan rahoituksesta. Viime vuosien myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen ansiosta Työllisyysrahaston talous on hyvässä kunnossa toiminnan alkaessa. Vuodenvaihteessa rahaston suhdannepuskurin koko oli jo lähes miljardi euroa. Työttömyysvakuutusmaksujen kokonaistasoa onkin voitu parina viime vuonna alentaa. Vuoden 2019 talousarvion mukaan puskuriin kertyy edelleen lisää varoja, mikä parantaa mahdollisuuksia tasaisen maksukehityksen turvaamiseen.

Kehittyminen on jatkuvaa

Elinikäisen oppimisen merkitys korostuu työelämän muutoksissa. Tämän ovat huomanneet myös asiakkaamme, sillä aikuiskoulutusetuuksien hakemusmäärät ovat olleet viime aikoina kasvussa. Aikuiskoulutusetuuksien saralla tapahtuu paljon lähiaikoina: etuuksiin on tulossa lakimuutoksia vuonna 2020 ja samana vuonna laajennamme tulorekisterin käytön myös etuuspalveluihin. Kehittäminen ja kehittyminen ovat meille tärkeitä. Tavoitteenamme on antaa entistä parempaa palvelua kaikille asiakkaillemme. Haluamme toimia tehokkaasti ja digitalisaatiota konkreettisesti hyödyntäen. Keskeinen perusta onnistumiselle on osaava henkilöstö, jonka ammattitaitoa haluamme jatkuvasti ylläpitää. Työllisyysrahaston tehtävä työelämän muutosten tukijana ja turvaajana antaa työllemme merkitystä. Rahaston hallituksen hyväksymät strategiset tavoitteet, missio ja visio antavat meille suunnan tulevaan. Visiomme on olla ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija. Ensimmäiset askeleet Työllisyysrahastona on nyt otettu. Matka jatkuu.

Janne Metsämäki

Toimitusjohtaja

peukut pystyyn

Vuoden 2018 kohokohdat

Työllisyysrahasto rakennettiin koko henkilöstön voimin

Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyivät Työllisyysrahastoksi. Yhdistymisemme tavoitteena on luoda entistä miellyttävämpi palvelukokemus sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaille.

Olennaista yhdistymisen sujuvan läpiviennin kannalta oli, että Työllisyysrahastoa rakentamaan kutsuttiin koko henkilöstö. Rahastojen henkilöstö oli mukana yhdistymishankkeessa alusta alkaen, myös uuden strategian rakentamisessa.

Osaamisen tunnistaminen ja kehittäminen ovat entistä tärkeämpiä. Isompi työyhteisö tarjoaa henkilöstölle myös enemmän mahdollisuuksia muun muassa työnkiertoon ja moniosaajuuteen. Hyvinvoiva henkilöstö tuottaa myös entistä parempia palveluja asiakkailleen. Haluamme, että asiointi kanssamme on ilahduttava kokemus. Lue Lisää

Sidosryhmäyhteistyö on Työllisyysrahastolle strategisesti tärkeää

Työllisyysrahastossa sidosryhmäyhteistyö on kattavaa ja osa päivittäistä työntekoa. Myös uusi rahaston strategia sisältää tavoitteen entistä parempaan sidosryhmäyhteistyöhön. Dialogin avulla ymmärrämme paremmin sidosryhmiemme näkemyksiä ja odotuksia.

Toiminnallamme on suora vaikutus etuuksien saajiin, kuten työttömyyskassojen jäseniin ja aikuiskoulutustuen saajiin. Työttömyysvakuutusmaksuja maksavat työnantajat ja yritykset ovat myös meille tärkeä asiakas- ja sidosryhmä.

Vuoropuhelu, säännöllinen viestintä ja asiakaspalaute sekä hyvä yhteistyö ovat keinot, joilla edistämme yhteistyötä sidosryhmiemme kanssa. Lue Lisää

Tulorekisteri tuo sujuvuutta asiakkaille ja Työllisyysrahastolle

Otimme ensimmäisten joukossa tulorekisterin käyttöön tämän vuoden alussa. Tulorekisterin myötä kehitimme laajasti myös rahaston prosesseja ja tietojärjestelmiä.

Vuosi 2018 oli Työllisyysrahastolle monien isojen muutosten vuosi – ja siksi hektinen. Samanaikaisesti kun silloinen Työttömyysvakuutusrahasto tuotti tietoa tulorekisterilainvalmistelua varten, uudistimme useita tietojärjestelmiä ja valmistelimme yhdistymistä Koulutusrahaston kanssa uudeksi Työllisyysrahastoksi. Kaiken aikaa henkilöstömme opiskeli uutta.

Asiakkaidemme eli työnantajien ja etuuksien saajien näkökulmasta tulorekisteri sujuvoittaa asiointia. Jatkossa palkkatiedot ilmoitetaan ainoastaan tulorekisteriin ja useat toimijat voivat hyödyntää samoja tietoja. Lue Lisää

Vuosi 2018 lukuina

Kerätyt työttömyys-
vakuutusmaksut

3 027

miljoonaa euroa

Maksetut
aikuiskoulutusetuudet

186

miljoonaa euroa

Maksu Kelalle
työttömyyskassoihin
kuulumattomista

178

miljoonaa euroa

Maksut
työttömyyskassoille

1 068

miljoonaa euroa

Maksut ansiosidonnaisella
olevien eläketurvasta

632

miljoonaa euroa

Työllisyysrahaston johto 2019

Missio, visio, arvot ja strategia

Missio

Tuomme turvaa työn muutoksissa

Visio

Ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija

Arvot

Asiakkaamme ensin

Uudistamme
Kehitymme
Toimimme

Olemme yhtenäinen joukkue

Strategiset tahtotilat ja tavoitteet

Edelläkävijä asiakaslähtoisessä palveluiden ja toiminnan
vaikuttavuuden ja tehokkuuden kehittämisessä

Lisäarvon tuottaminen tiedolla ja ennakoinnilla

Aktiivinen ja arvostettu toimija rahaston verkostossa

Hyvinvoiva henkilöstö ja houkutteleva työnantaja

Työttömyysvakuutusmaksujen tasainen kehitys

Toimintaympäristö

toimintaympäristö